Biomed Oy
Biomed Facebook Biomed Instagram
  • English
  • Tuotealueet ×

    Lääkäri Kaarlo Jaakkola perusti Biomedin 1982 edistyksellisten ravitsemushoitojen esiintuomiseksi

    Lääkäri Kaarlo Jaakkola perusti Biomedin 1982 edistyksellisten ravitsemushoitojen esiintuomiseksi

    Biomedin tarina alkaa kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan uraauurtavasta työstä.

    Jaakkolan kiinnostus vitamiini- ja hivenainetutkimuksia kohtaan oli niin merkittävää, että Biomed Oy sai alkunsa juuri tämän aiheen ympärillä.

    Jaakkolan suurena innoittajana oli alunperin lääketieteen ja kirurgian tohtori (myös: immunologian dosentti) Thomas Tallberg, joka oli saanut lupaavia tuloksia juuri huonokuntoisten potilaiden ravitsemushoidoissa.

    Kaarlo Jaakkola perusti jo vuonna 1976 Kristiinankaupungin lääkärikeskuksen (sittemmin Antioksidanttiklinikka), jossa hän alkoi hoitaa potilaita ravitsemushoidoilla normaalin koululääketieteen hoitojensa rinnalla. Hän tutki alkuun ravintoaineiden, kuten vitamiinien, rasvahappojen ja hivenaineiden vaikutusta tukilääkityksenä juuri omilla potilaillaan.

    Työssään Selkämeren aluesairaalan kirurgi-ylilääkärinä hän näki ravitsemushoitojen dramaattisen suuren vaikutuksen potilaillaan.

    Ravitsemushoidot lääketieteen perinteisten hoitojen tukena tuottivat hyviä tuloksia varsinkin huonossa kunnossa olleille potilaille. Kaarlo Jaakkola näki kuinka leikkauspotilaiden toipuminen tehostui huomattavasti tietyillä ravintolisillä ja ruokavaliomuutoksilla.

    Jaakkola onkin sittemmin kirjoittanut useita kirjoja ravitsemushoitojen soveltamisesta potilastyössä.

    Tuotekehitys syttyy edelläkävijyydestä neurolipideissä

    Tuotekehitys syttyy edelläkävijyydestä neurolipideissä

    Jaakkola tutustui varhaisessa vaiheessa Helsingin yliopiston farmakognosian professori Raimo Hiltuseen.

    Hiltusen mukaan elimistön optimaalisen toiminnan kannalta tärkeitä tarvittavia fosfolipidejä oli mahdotonta saada suoraan ravinnosta. Hiltunen kehittikin Jaakkolan kanssa yhteistyössä neurolipidien patentoidun eristämismenetelmän.

    Nopeasti huomattiin, että markkinoilla ei ollut mitään valmisteita, joista näitä tärkeitä rasva-aineita saisi helposti.

    Tämä huomio oli alkusysäys Biomedin perustamiseen. Neurolipidien eristämismenetelmien hyödyntämisestä syntyi perusta yritykselle, joka alkoi vuonna 1982 Helsingin yliopiston farmakognosian professori Raimo Hiltusen ja Antioksidanttiklinikoiden perustaja, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan yhteistyösopimuksella kehittää ja valmistaa tuotteita lääkäreiden tarpeisiin.

    Siitä lähtien Biomed on valmistanut ravitsemushoitoihin soveltuvia ravintolisiä ja erikoisvalmisteita.

    Biomedin tuotevalikoima pääsi todelliseen nousuun kun sen kehittämän Neuroway-tuotteen liposomikoostumus patentoitiin.

    Näiden liposomaalisten tuotteiden tuotekehitystä jatketaan edelleen, ja niiden uskotaan mullistavan koko terveystuotealaa.

    Biomedin spesiaalituotteet, neurolipidivalmisteet ovat solukalvojen rakennusaineita.

    Nämä valmisteet sisältävät mm. fosfoseriiniä, fosfokoliinia ja sfingolipidejä, eli rasvayhdisteitä, jotka ovat tärkeitä aivojen ja solukalvojen rakennusaineita.

    Eläinperäiset rasvat ovat koostumukseltaan lähempänä elimistön omia rasvoja kuin mitkään kasvirasvojen johdannaiset. Siksi nämä rasvat hakeutuvat helpommin soluihin.

    Tutkituista neurolipideistä on eristetty tuhansia rasvayhdisteitä. Biomed on ainut yritys Euroopassa, joka valmistaa ja tuottaa eläinperäisiä fosfolipidejä kaupallisesti.

    Pioneerityön tekijästä kasvoi maailman laadukkaimpien terveystuotteiden valmistaja

    Pioneerityön tekijästä kasvoi maailman laadukkaimpien terveystuotteiden valmistaja

    1980-luvulla ei markkinoilla vielä ollut tehokkaita ravitsemushoitoja ja yrityksen alkutaipaleella valmistettiinkin tuotteita, joita ei aikaisemmin ollut olemassakaan.

    1990-luvulla Biomed vakiinnutti asemaansa markkinoilla ja kehitti runsaasti uusia tuotteita, joista monet ovat tänäkin päivänä asiakkaiden suosikkeja.

    Viimeisen vuosikymmenen aikana Biomedin digitaalinen markkinointi on ottanut suuria kehitysharppauksia. Yhä uusia tuotteita on lanseerattu ja asiakaslähtöinen tuotekehitys pysynyt edelleen yrityksen toiminta-ajatuksen keskiössä.

    Tinkimätön laatu ja hienot asiantuntevat jälleenmyyjät pitävät tänäkin päivänä huolta siitä, että Biomed tunnetaan laajasti korkeasta laadustaan.

    Laadukkaista vitamiinivalmisteista luuliemijauheeseen, räätälöidyistä ravitsemuskursseista yleisötapahtumiin

    Laadukkaista vitamiinivalmisteista luuliemijauheeseen, räätälöidyistä ravitsemuskursseista yleisötapahtumiin

    Biomedin tuotevalikoimissa on tänä päivänä ravintolisiä kymmeniin eri tarkoituksiin sekä suosittuja erityisvalmisteita kuten luuliemijääpalat.

    Ravitsemushoitoihin ja funktionaaliseen lääketieteeseen erikoistuneet lääkärit ovat Biomedille yhä tärkeitä yhteistyökumppaneita ja sparraajia tuotekehityksessä. Tuotekehitykseen on aina ammennettu käytännön potilastyöstä saatavaa tietoa.

    Biomed on aina ollut tarkka myös myyntiverkostostaan ja tuotteita myydään vain osaavissa erikoisliikkeissä. Myyjiä koulutetaan jatkuvasti, jotta he osaavat valita asiakkaan tarpeisiin juuri oikeat erikoisvalmisteet. Toki myös monet ravitsemushoitoihin kouluttautuneet lääkärit määräävät nykyään Biomedin valmisteita hoidon tukena.

    Suuren yleisön luennot ja kurssit ovat olleet myös tärkeä osa Biomedin toimintaa. Yritys on tuottanut viime vuosien aikana kymmeniä luentoja ja kursseja ravitsemuksen ja hyvinvoinnin eri osa-alueista. Terveen elämän luennot on erittäin suosittu kiertuesarja, jossa alan johtavat luennoitsijat jakavat viimeisintä ravitsemustietoa.

    TerveysSummit - uusinta terveystietoa huippuasiantuntijoilta kaikille suomalaisille

    TerveysSummit - uusinta terveystietoa huippuasiantuntijoilta kaikille suomalaisille

    Biomedin nykyisen toimitusjohtajan Elias Jaakkolan inspiraatiosta luotu terveyden online-tapahtuma TerveysSummit on järjestetty tähän mennessä kolme kertaa.

    TerveysSummitin ideana on jakaa terveydestään ja hyvinvoinnistaan kiinnostuneille suomalaisille parasta ja ajankohtaisinta terveystietoa Kaarlo Jaakkolan edelläkävijähengessä – 100% ilmaiseksi.

    TerveysSummitin kantava ajatus on edelläkävijyys yhdistettynä asiantuntijuuteen. Niinpä asiantuntijat erottuvat tapahtumassa aina asiantuntemuksellaan, ja tieto ja keskustelu kuuluvat kaikille.

    TerveysSummit on alusta asti vetänyt puoleensa tasokkaita puhujia – esim. 2020 lopulla puhujiksi oli kutsuttu yli 40 terveysalan huippuasiantuntijaa ja kokonaisvaltaisen terveydenhoidon edelläkävijää. He puhuivat yhteensä 8 päivän ajan ajankohtaisista, eri tavoilla hyvää terveyttä edistävistä aiheista.

    Yleisön kiinnostus TerveysSummitia kohtaan on ollut alusta asti huimaa. Viimeisten summitien haastatteluilla on ollut yli miljoona katselukertaa yhden viikon aikana. Laajaa kiinnostusta herättäneiden aiheiden joukossa mm. uni, ravitsemus, kilpirauhas- ja syöpähoidot sekä muut kokonaisvaltaisen terveydenhoidon eturintaman aiheet.

    TerveysSummit on laajentunut myös TV-ohjelmaksi; AlfaTV:n ohjelmistossa jo toista kauttaan jatkava TV-sarja on tavoittanut aivan uutta innokasta yleisöä.

    TerveysSummitin suursuosion rohkaisemana Biomed on julkaissut myös useita suosittuja terveysalan verkkovalmennuksia yhteistyössä alan huippuasiantuntijoiden kanssa. Näillä kursseilla on mitattu jopa 98% asiakastyytyväisyys, ja valmennuksia on haluttu yhä lisää eri aiheista.

    Suositun terveystuotebrändin takana todistetusti tyytyväiset asiakkaat

    Suositun terveystuotebrändin takana todistetusti tyytyväiset asiakkaat

    Biomedilla ollaan ylpeitä siitä pitkäjänteisestä työstä, jolla on saatu kehitettyä useita markkinoiden kenties parhaita ja alueellaan tehokkaimpia terveystuotteita. Tärkeintä on lopulta tyytyväisten asiakkaiden kasvava joukko, jonka kasvu näkyy selkeästi myös sosiaalisen median keskusteluissa.

    Korkean asiakastyytyväisyyden lisäksi Biomedin tuotteiden korkea arvostus näkyy selkeästi myös alan toimijoiden keskuudessa. Alansa merkittävänä tekijänä Biomed kokoaa alan tekijöitä yhteen ja osaltaan johtaa alan kehitystä.

    Yrityksen terveystuotteiden erinomaisuudesta ja luotettavuudesta kertoo ehkä selvimmin toistuvat kärkisijoitukset terveystuotealan äänestyksissä.

    Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry on valinnut Biomedin tuotteita vuoden tuotteiksi niin Superruoka-kategoriassa (Actiwhey 2016, Green-kapseli 2014, Linomix 2006 sekä Vehnänorasmehu 1996) kuin Urheiluvalmiste-kategoriassa (EnergyWay 2013).

    Vuonna 2019 Vuoden terveystuotteeksi valittiin yleisöäänestyksellä Biomedin Vahva Kurkumiini. Se on markkinoiden puhtain ja vahvin kurkumiinivalmiste. Sen tehoa parantava tuotantomenetelmä perustuu nerokkaaseen uuttamiseen.

    Ja vuonna 2020 Vuoden terveystuotteeksi valittiin Biomedin Luuliemijauhe, joka on saanut suuren suosion perinteikkäiden kotimaisten terveystuotteiden fanien keskuudessa.

    Laajan yhteistyöverkoston avulla kohti kansainvälisiä areenoja

    Laajan yhteistyöverkoston avulla kohti kansainvälisiä areenoja

    Biomed laajentaa jatkuvasti tuotevalikoimaansa vuosien varrella syntyneillä ideoiden siivittämänä aina uusiin, moderneihin tarpeisiin kohdentaen.

    Ensisijaisena tarkoituksena on palvella kotimaisia asiakkaita mahdollisimman laajalla tuotevalikoimalla ja valmistella samalla myös laajentumista kansainvälisille markkinoille.

    Biomedin ravitsemushoitoihin tarkoitetut tuotteet ovat niin uniikkeja, että niiden kaltaisia tuotteita ei ole muualla saatavilla ja ne ovat siksi herättäneet myös kansainvälistä kysyntää jopa ilman erityisempää markkinointia.

    Koko historiansa ajan Biomed on toiminut tiiviissä ja pitkäjänteisessä yhteistyössä eri tutkimuslaitosten, yliopistojen ja lääkäreiden kanssa ja soveltanut eri alojen tietotaitoa tuotteidensa kehittämisessä.

    Biomed aikoo jatkaa edelleen kasvuaan luomalla uutta kysyntää uusien innovatiivisten tuotteiden sekä kansainvälisen laajentumisen myötä.

    1
    • Tuote lisätty ostoskoriin
    1
    Ostoskori
    Olet 95,10  päässä ilmaisesta kotiinkuljetuksesta!
    3149+ Muut ovat ostaneet tätä
    33,90 
      Laske toimituskulut
      Toimitusvalinnat päivitetään kassalla.
      Päivitä kuponki